En saanut nukutuksi. Luin kirjaa ja koitin rauhoittua, mutta tulin vain levottomaksi. Kaikenlaisia ajatuksia tuli mieleen ja tietenkin kaikki vanhat satuttavat muistot...
En tiedä miten onnistun aina sysäämään negatiiviset asiat pitkäksi aikaa syrjään ja sitten ne palaavat jälleen mieleeni. Satuttamaan.
Itkuni olen jo itkenyt. Hän ei ansaitse enää yhtään kyyneltä. Ei enää yhtään valvottua yötä, ei yhtään paniikkikohtausta. Jäljellä on enää vihaa, halveksuntaa. En haluaisi tuntea edes niitä, en halua tuntea mitään. Hän ei ansaitse yhtään tunnetta, ei hyvää eikä huonoa. Tahdon vain unohtaa. Unohtaa sen surun ja kärsimyksen mitä Hän minulle aiheutti.
Pettäjä ei ansaitse anteeksiantoa.
Siitä on jo yli 2,5 vuotta. Yhtä kauan Hän ja minä olimme Me. Vaikka olen pahimman käynyt aikapäiviä sitten läpi niin edelleen kärsin siitä. En pysty luottaman ihmisiin samalla tavalla kuin ennen. En pysty ihastumaan saati rakastumaan. Olen kohdellut muita Hänen jälkeensä törkeästi.. koska olen pelännyt. Pelännyt sen kaiken uusiutuvan. Pelännyt, että joutuisin käymään sen kaiken uudestaan läpi.
Suojaan itseni pitämällä etäisyyttä. Kun ei päästä ketään liian lähelle niin ei tule satutetuksi. Jos erehdyn päästämään jonkun liian lähelle niin satutan ensin. Valitettavasti heittäydyin Hänen jälkeensä suhteeseen, joka oli täysin laastarisuhde minulle. Tein väärin ja särjin sen pojan sydämen. Kadun sitä ja toivon anteeksiantoa. Sittemmin olen pysytellyt yksin. Silti kaipaan rakkautta.
Ihmisten kysyessä poikaystävästä naurahdan aina tahattomasti: "Ihan ku mä sellasta haluaisin." En ole valmis, en todellakaan.
Myönnän, säädän baari-iltoina paljon eri jätkien kanssa. Joitain vien kotiini ja no.. kaikki ny tietää mitä tapahtuu. Mutta siihen se jää. En kaipaa heistä mitään enempää. Jotkut innostuvat heti ja haluavat vaihtaa numeroita minkä kohteliaisuudesta teenkin. Mutta en ota koskaan yhteyttä.
Ja sitten kaverit utelevat: "No millos on treffit?" Hah, ei koskaan jos se minusta on kiinni. En muutenkaan usko baarista löytäväni mitään tulevaa miestä itelleni. Siellä kaikki on vain sen yhden asian perässä ja no.. niin olen minäkin.
Silti tiedän, että vielä se aika koittaa kun joudun perumaan kaikki sanani yksin olemisesta. Mutta siihen on vielä aikaa. Siihen saakka voin opetella rakastamaan ensin itseäni ja elää itseäni varten. Tehdä itseni onnelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti